Huolen ja sijaishuollon välisestä yhteydestä

Huolesta puhuminen ja huolestuminen ovat keskeisessä osassa suomalaista lapsiperhepalvelujärjestelmää. Huolen ja huolestumisen on ajateltu johtavan varhaiseen puuttumiseen, jolla lapsia ja perheitä voidaan tukea ajoissa. Huoli ja huolestuminen voivat kuitenkin myös madaltaa lastensuojelussa tehtävän sijaishuoltopäätösten kynnystä. Tässä kirjoituksessa tarkastelen kotimaisen ja kansainvälisen lastensuojelututkimuksen avulla sitä, miten huolta käytetään lapsiperhepalvelujärjestelmässä tilannekuvauksena, eleenä, tunteena ja ammatillisena päättelysääntönä. Kirjoituksen keskeinen väite on, että huoli voi muun ohessa ajaa järjestelmää kohti sijaishuoltoratkaisun tekemistä, vaikka lapsen ja perheen tilanne ei sitä edellyttäisi.

Johdanto: Huoli, varhainen puuttuminen ja lastensuojelu

Ajatuksena suomalaisessa sosiaalipolitiikassa on, että lapsella on oikeus hyvään elämään, turvalliseen kasvuympäristöön ja tasapainoiseen kehitykseen. Silloin kun sosiaali- ja terveyspalveluiden ja kaikille tarkoitettujen kasvuympäristöjen omat mahdollisuudet lapsen ja perheen tukemiseen eivät riitä, käyttöön otetaan kohdennettu tuki. Kohdennetun tuen täytyy saavuttaa lapsi ja perhe mahdollisimman varhain. Varhaisuuden takarajana on ”viimeistään heti kun huoli herää”. (THL 2016) Toisinaan kohdennettu tuki tarkoittaa lastensuojelua. Huolen, varhaisen puuttumisen ja lastensuojelun yhteys näkyy esimerkiksi siinä, että THL ja useampi suuri hyvinvointialue (Länsi-Uusimaa, Helsinki, Pirkanmaa, Vantaa-Kerava) ohjaavat lastensuojeluilmoituksen tekemiseen huolen herätessä.

Huolestumisen tunne on hyvä takaraja saattaa jokin asia lastensuojelun tietoon, sillä joskus tunne kertoo enemmän kuin päivätajuntaan ilmestyvät sanat. On kohtuutonta vaatia kuvaamaan lapsen ja perheen tilannetta sanallisen tarkasti, sillä ulkopuolinen ihminen ei yleensä pääse riittävän lähelle heidän elämäänsä. Lastensuojelulla on mahdollisuus tehdä arvio tilanteesta ja tästä syystä huolestuminen on riittävä ehto lastensuojeluilmoituksen tekemiseen.

Matala ilmoituskynnys on johtanut myös lastensuojeluilmoituksien määrän kasvamiseen. Vuonna 2009 lastensuojeluilmoituksia tehtiin 53 286 lapsesta (Yle 1.7.2020) ja vuonna 2024 jo 115 000 lapsesta (Forsell & Inget-Leinonen 2025). Varhaisen puuttumisen logiikka ei kuitenkaan välttämättä kohtele lapsia ja perheitä tasavertaisesti, sillä perheen sosioekonominen asema ja asuinalue näyttävät vaikuttavan lastensuojeluilmoituksen tekemisen kynnykseen (Seppälä ym. 2024). Lastensuojeluilmoituksien myötä ulkopuolelta tuleva varhainen puuttuminen voi myös aiheuttaa asiakkaiden osalta haasteiden ja ongelmien salaamista (Fong 2019).

Sosiaalipoliittisena oletuksena on, että kun huolestumisen myötä tukea tarjotaan varhain, voidaan välttää isompien tukitoimien kuten sijaishuollon käyttö myöhemmin. Astetta sisäisempi oletus on, että huolestuminen ja varhainen puuttuminen johtavat sellaisen vaikuttavuuden luomiseen, jolla sijaishuollon käyttö myöhemmin pystytään välttämään.

On kuitenkin merkkejä järjestelmätason dynamiikasta, jossa huoli ajaa kohti sijaishuollon kaltaisten raskaampien tukitoimien käyttöä. Tämä johtuu ainakin siitä, että huoli madaltaa puuttumiskynnystä, ja matalampi puuttumiskynnys voi lisätä tarpeettomien sijoituspäätösten riskiä (Munro 2011; Wilkins & Meindl 2023). Huomio on sikäli tärkeä, että kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä Suomessa on kasvanut 1990-luvun 6 000 lapsesta vuoden 2024 yli 17 000 lapseen (Forsell & Inget-Leinonen 2025). Sijoitusten määrä on myös kasvanut samaan aikaan paitsi lastensuojeluilmoitusten, niin myöskin lapsiperheiden palvelujen (Sotkanet-indikaattori 5520) ja lastensuojelun avohuollon (Sotkanet-indikaattori 3776) kustannusten kanssa. Lastensuojeluilmoitusten määrän ja kustannusten kasvu ei tue oletusta siitä, että varhaiseen puuttumiseen resursointi olisi samansuuntaisesti yhteydessä sijaishuollon käytön vähenemiseen.

Sijaishuollon määrän kasvu ei automaattisesti ole huono asia. Se voisi myös tarkoittaa sitä, että asioihin puututaan nyt päättäväisesti. Tätä voi pitää ongelmallisena selityksenä useista syistä. Sijoitetun lapsen tulevaisuus muuhun lapsiväestöön nähden voi sijaishuoltoa koskevan vaikuttavuus- ja lopputulostutkimuksen valossa jäädä epäselväksi, pysyä ennallaan tai muuttua huonommaksi (esim. Berger ym. 2009; Doyle 2007; Sariaslan ym. 2022). Samalla sijaishuoltoa koskeva teoria- ja tietopohja on ohutta (Aaltio & Eriksson 2022; Salonen 2026), päätöksenteko epäyhtenäistä ja sosiaalityöntekijästä riippuvaa (Nordmo ym. 2025), ja sijaishuolto paikkaa osittain muuta palveluverkkoa (THL 2015). On puhuttu lastensuojelun kallistumasta (Pekkarinen 2026), jolla on tarkoitettu sijaishuollon ylikorostuneisuutta muihin palveluihin nähden ja myös siitä, että Suomi on maailman kärkeä sijoitettujen lasten määrässä (MTV 20.4.2025). Ei vaikuta myöskään olevan tutkimusta siitä, että minkälaisiin ongelmiin sijaishuolto on kohtuullinen ja sopusuhtainen ratkaisu. Tämä on tärkeää, sillä silloinkin kun voidaan puhua onnistuneesta sijaishuoltoratkaisusta, jää avoimeksi kysymys siitä, oliko sijaishuolto tilanteeseen nähden oikeasuhtainen ratkaisu vai olisiko sama lopputulos voitu saavuttaa kevyemmällä ja vähemmän rajoittavalla järjestelyllä. Päättäväisempi puuttuminen ei tarkoita samaa kuin oikeasuhtainen, analyyttisempi tai tarkempi puuttuminen.

Puhun lastensuojelusta kahdella tapaa: Sekä lastensuojelun sosiaalityönä että koko lapsiperheitä palvelevan järjestelmän toimintana. Sosiaalityöntekijä on avainasemassa sijaishuoltopäätösten tekemisessä, mutta yksittäisten työntekijöiden arviointia tarkastelemalla koko ilmiö ei mielestäni avaudu. Tästä syystä tarkastelen tekstissä ensisijaisesti järjestelmätason dynamiikkaa, toimintakulttuureita ja arviointitapoja. Käytän tekstissä sanoja huoli ja huolestuminen osittain rinnakkaisina käsitteinä käyttöyhteyden mukaan.

Huolen ja sijaishuollon välistä yhteyttä koskeva tutkimus

Edellä mainittiin, että THL:n ja hyvinvointialueiden ohjeistukset neuvovat huolen herätessä tekemään lastensuojeluilmoituksen. Lastensuojeluilmoitukset ovat Timo Toikon ym. (2021) tutkimuksen mukaan vahvassa yhteydessä kodin ulkopuolisiin sijoituksiin. Lastensuojeluilmoituksia voidaan pitää tutkimuksen mukaan eräänlaisena lastensuojelun kysyntää kuvaavana indikaattorina. Tutkijat kuvasivat, kuinka lastensuojeluilmoitukset luovat sijoituspainetta. Anssi Lähde (2024) tulkitsee kyseistä tutkimusta lastensuojeluilmoituksien, tukitoimien ja sijaishuollon keskinäisriippuvuutena. Hänen mukaansa lastensuojeluilmoitukset ennakoivat tukitoimenpiteitä, jotka edeltävät avohuollon tai kiireellistä sijoitusta ja jotka taasen ennakoivat huostaanottoa. Kun ihmisestä tulee lastensuojelun asiakas, tapahtuu ”imaisu” järjestelmän sisään, joka saa aikaan useita erilaisia asioita. Käytännössä tämä tarkoittaa asiakasprosessia, jossa palvelut, arviot, tukitoimet ja kontrollikäytännöt alkavat kytkeytyä toisiinsa.

Heikki Hiilamo ja Olli Kangas puolestaan tutkivat vuonna 2010 onko huolipuhe tai ”liiallinen huoli” yhteydessä kasvaneisiin lastensuojelun sijoitusmääriin esim. löystyneiden sijoitusperusteiden kautta. Mahdollisuus tälle jäi avoimeksi. Väitettä liian löyhin perustein tehdyistä sijoituksista ei kuitenkaan voinut kumota, sillä tutkimuksen mukaan sijoitusmääriin vaikutti resurssimuuttuja. Tällöin sijoitusmääriin vaikuttaa jokin ”ulkopuolinen kolmas”, jokin muu kuin pelkkä lapsesta itsestään nouseva sijaishuollon tarve. Samaan huolen määrään voidaan heidän mukaansa puuttua eriasteisella tarmokkuudella resurssien määrän takia.

Anssi Lähteen väitöstutkimuksessa vuodelta 2024 toisena kiireellisenä sijoituksen päätyyppinä pidettiin ”kumuloituneen huolen asiakkuuksia”. Tutkimuksen mukaan kiireellisten sijoitusten painopiste on siirtynyt äkillisistä tilanteista ja niitä koskevista turvaamistoimenpiteistä kohti laajempaa ja pidempiaikaisempaa toimenpidekokonaisuutta. Kiireellisen sijoituksen edellytyksenä oleva välitön vaara ei tule siis välttämättä yllättäen. Lähteen mukaan kiireellisen sijoituksen ”kiireellisyys” on pikemminkin mekanismi, joka tuotetaan ja otetaan käyttöön ammatillisen harkinnan tuloksena.

Kansainvälisissä tutkimuksissa “huoli” on operationalisoitu muun muassa koettuna vaarana (perceived danger; Bartelink ym. 2018), riskinarviona (risk assessment; Graham ym. 2015) sekä standardoituna riskiluokituksena (Structured Decision-Making -risk score; Holbrook & Strolin-Goltzman 2025), ja näiden on havaittu olevan positiivisesti yhteydessä sijoituspäätöksiin ja sijoituskynnyksen madaltumiseen.

Huoli sijaishuoltoalttiutta lisäävänä mekanismina

Edellä esitellyt tutkimukset kertovat huolen ja sijaishuollon välisestä yhteydestä. Kyse ei ole universaalista riippuvuussuhteesta, joka olettaa taustalleen suljetun systeemin. Huolen ja sijaishuollon yhteyttä on tarkempi kuvata kausaliteetteja koskevan tieteenteorian mekanismi-käsitteen avulla. Mekanismi kertoo, miksi ja missä olosuhteissa jokin kausaliteetti vallitsee ja kuinka jokin asia tapahtuu. (Ylikoski 2018) Sen avulla voidaan paremmin ymmärtää, miten huoli saattaa ohjata asiakasprosesseja siihen suuntaan, että sijaishuoltoratkaisu alkaa näyttäytyä todennäköisemmältä tai perustellummalta.

Esitän seuraavaksi, että sijaishuollon käyttöä lisäävä huoli-mekanismi muodostuu ainakin kolmesta eri aspektista. Niitä ovat 1) huoli tilannekuvauksena ja eleenä, 2) huoli tunteena ja 3) huoli päättelymuotona. Jaottelu on keinotekoinen ja sen tarkoitus on auttaa ymmärtämään huolen kausaalista vaikutusta sijaishuoltoratkaisujen lisääntymiseen. Aiheesta on suoranaista tutkimusaineistoa rajallisesti (esim. Hyvärinen 2018), joten nojaan paljolti tutkimukseen, joka antaa tukea käsitteelliselle suunnistukselleni.

1. Huoli tilannekuvauksena ja eleenä

Tämän kirjoituksen alussa viitattiin THL:n ohjeistukseen siitä, että huoli on hyvä takaraja lastensuojeluilmoituksen tekemiseen. Huolen ilmaisua ei kuitenkaan käytetä vain silloin kun jokin asia lapsen ja perheen tilanteessa orastavasti mietityttää. Lapsien ja perheiden parissa työskentelevien ammattilaisten keskuudessa on arkipäiväistä puhua huolesta ja huolestumisesta silloinkin, kun haasteet ja työskentelyn päämäärät ovat jo selvät ja asiakkaan elämän lähellä on vietetty kuukausia tai jopa vuosia.

Huolestuminen ei kokemukseni perusteella koskaan ole kutsu huolestuneisuuttaan ilmaisevan ammattilaisen rauhoitteluun. Huolen ilmaisu vaikuttaa pikemminkin eleeltä, jonka perusteella ammattilainen on otettava vakavasti. Asiakkaan tai lastensuojelun sosiaalityöntekijän on vaikeaa väittää vastaan, kun ammattilainen sanoo olevansa tilanteesta huolestunut. Joskus myös kuulee puhuttavan siitä, kuinka ”huolen määrä kasvaa” tai ”huoli nousee”, jossa huoli vaikuttaa olevan saaviin kaadettavaa, mitattavissa olevaa tasalaatuista ainesta. Huoli voi olla myös yksilöimätön kuvaus tai perustelu siitä, että tilanteessa on jotain vialla. Esimerkiksi Virve Toivosen tutkimuksessa (2017) huolella yritettiin perustella huostaanottoa hallinto-oikeudelle.

Tätä voi paremmin ymmärtää, kun otetaan huomioon huolen ja huolestumisen perustuminen Tom Arnkilin vuonna 1997 kehittämän huolen vyöhykkeistön käytön laajentumiseen. Huolen vyöhykkeistön alkuperäinen tarkoitus oli auttaa ammattilaisia ymmärtämään keskinäistä professionaalista erilaisuuttaan. Huolen piti kuvata työntekijöiden epätietoisuutta siitä, että miten toimia, mitä seuraamuksia eri toimintavaihtoehdoilla on ja miten omaa toimintaa pitäisi orientoida. Huolella ja huolestumisella ei viitattu lapsen tai perheen ongelmiin, sen avulla ei ollut tarkoitus luonnostella yhteisiä puuttumiskriteereitä lapsen tilanteeseen (vaan päinvastoin korostaa yhteisien kriteerien mahdottomuutta) ja sen avulla ei kuvattu perheen tilanteen ”objektiivista huolestuttavuutta”. Huolen taustalla oli työntekijän subjektiivinen ja tunneperustainen kuva asiakastilanteesta. (Arnkil ym. 1998; Arnkil 2005; Eriksson & Arnkil 2012; Arnkil 2019; Arnkil 2020)

Huolen vyöhykkeistö -metodi levisi kehittäjiensä mukaan ”kuin kulo kuivassa heinikossa” sekä tarkoitettuun että varsinkin ”tarkoittamattomaan käyttöön”, tarjoten ”moninkertaisesti enemmän aikomattomia kuin aiottuja seurauksia”. Se lähti elämään omaa elämäänsä, valloitti uusia konteksteja tai muuttui tullessaan kosketuksiin niiden kanssa. Erityisesti koulujen suhteen pohdittiin sitä, että minkälaisia vääristyneitä käyttötapoja huolen vyöhykkeistö sai hankalissa tilanteissa. Huolen vyöhykkeistön piti olla verkosto-, voimavara- ja subjektikeskeinen vaihtoehto psykososiaalisen työn yksilökeskeisyydelle, ongelmakeskeisyydelle ja objektivismille. Tästä huolimatta siitä tuli yksilöistä puhumisen sekä lasten ja nuorten luokittelemisen väline. Kadoksiin jäi alkuperäinen ajatus siitä, että huolestuneen täytyy muunnella omaa toimintaansa eikä puuttua kohteisiin, eli lapsiin. Huolen vyöhykkeistön myötä ilmaantui yhteistä ylisektorista kielialuetta, mutta ei aiotussa muodossa. (Arnkil 2005; Arnkil & Alhanen 2009).

Näitä huolestumisen käyttötapoja yhdistää se, että niissä tapahtuu ylitys, jossa omaa sisäistä tunnetilaa kuvaava huoli-käsite pyrkii lausumaan jotain ”ulkopuolisesta maailmasta”. Huoli kuvailee tilannetta, perustelee jotain toimintavaihtoehtoa ja on ammatillisesti vakuuttava ele. Huoli alkaa subjektiivisena tunteena, mutta esiintyy pian sen jälkeen kuin se olisi lisäksi ulkomaailman eli tässä tapauksessa asiakkaan ja hänen tilanteensa ominaisuus. Huoli jää jonkinlaiseen epistemologiseen välitilaan sisäisen ja ulkoisen maailman välille.

Siinä, että huoli sijaitsee subjektiivisten tuntemuksien ja asiakastilannetta koskevien väitteiden välitilassa, piilee seuraavanlainen riski. Subjektiivisena tunnetilana kenenkään huolta ei voi kiistää. Jos joku toteaa ”olen huolissani”, siihen ei voi vastata ”et ole”. Mutta kun huoli siirretään asiakkaan ja tilanteen ominaisuudeksi siten, että huolen kiistämättömyyden oletetaan edelleen jatkuvan, vaikeutuu mahdollisuus tehdä selvää toden ja epätoden välillä. Toisin sanoen: Jos sisäisesti koettu huoli oletetaan ulkoisen tilanteen ominaisuudeksi, katoaa mahdollisuus erottaa toisistaan tilanteesta herännyt tunne ja tilannetta koskeva todellisuusväite. Huolen subjektiivinen kiistämättömyys siirtyy mukana objektiiviseen väitteeseen.

2. Huoli tunteena

Huoli on myös koettua, aitoa tunnetta. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa kiireellisen sijoituksen edellytyksen (välitön vaara) arvioimisen suhteen näin:

”Vaara on välitön, jos lasta ei voida turvallisin mielin jättää kotiinsa tai muuhun olinpaikkaansa. Lastensuojelun työntekijän näkökulmasta se tarkoittaa, että hän ei voi poistua töistä ennen kuin hän on varmistanut, että lapsi on kunnossa.” (STM 2016)

Minun kuulemani epävirallinen versio tästä on: ”Jos jättäisit sijoittamatta, niin voisitko nukkua yösi rauhassa.” Tällainen ajattelu voi toimia epävarmuuden keskellä ammatillisena apuneuvona, mutta siihen liittyy myös riski siitä, että sijoituksia tehdään työntekijän oman ahdistuksen hallitsemiseksi eikä lapsen suojelemiseksi. Kukaan ei kiistä koettujen tunteiden aitoutta, mutta loikka sisäisestä tunnemaailmasta ulkoisen tilanteen kuvaukseksi on eri asia.

Ongelmallista on myös se, että vaikka tilanteen tunnepohjaisesta huolestettavuudesta esitettäisiin lukuisia vastaanpuhuvia tosiseikkoja, tunnearvostelmaan kiinnittyneet ammatilaiset vaihtavat näkemyksiään hitaasti (Munro 1999). Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi siten, että ammattilaiset saattavat joskus mainita asiakkaasta rajuja, joskin vanhoja, asioita yksilöimättä sitä, että mikä niiden merkitys ja vaikutus on nykyhetkessä.

Huolen tunne liittyy myös psykologiseen turvallisuuteen (Munro 2014). Esimerkiksi ns. blamestorming-ilmiössä (Lähde 2024) lastensuojelun sosiaalityöntekijä voi jäädä yksin verkostossa tekemään vaikeaa ratkaisua, vaikka verkosto yhdessä kantaisi ratkaisun avaimia tilanteen muunlaiseen ratkaisuun. Tämä kuormittava tilanne ei katso, ovatko muut verkoston jäsenet omasta vai jostakin ulkopuolisesta organisaatiosta. Nämä tilanteet voivat kysyä kohtuutonta määrää luonteenlujuutta. Päivi Sinko (2004) on kirjoittanut siitä, että lastensuojelun sosiaalityöntekijä saattaa joutua valitsemaan puolusteltavan päätöksen ja oikean päätöksen tekemisen väliltä. Joskus sijoituspäätöstä on helpompi puolustaa, mutta sijoittamatta jättäminen olisi oikea ratkaisu. Kyse on tällöin myös työntekijän omasta oikeusturvasta (Kotisaari ym. 2024).

Huolestumista syntyvää tunnekuormaa voidaan mielestäni käyttää siiloutuneessa ja monialaisessa palvelujärjestelmässä myös erilaisten tarkoitusperien ajamiseen. Tässä yhdistyy osia kohdista yksi ja kaksi eli huolen elekäyttö ja sen tunnekäyttö. Tällöin ammattilainen ei elehdi huolestumisestaan asiakkaalle, vaan lastensuojelun sosiaalityöntekijälle. Avaan tunteen merkitystä päätöksentekoon omakohtaisen kokemuksen jakamisen kautta. Rehtori, joka ei ollut onnistunut omassa hallinnossaan saamaan oppilaalle tarkoituksenmukaista koulupaikkaa, käytti yhteisessä palaverissa puheenvuoron jossa yhdistyi eriytymättömällä tavalla lapsen vapaa-ajan levottomuus, lapsen henkinen vointi ja oikeanlaisen koulumuodon puute. Asioiden keskinäisiä yhteyksiä ei selitetty, mutta nämä seikat yhdessä johtivat puheenvuorossa lopuksi tulevaisuudennäkymään, jossa lapsi kuolee pois tapaturmaisesti.

Puheenvuorolle oli vaikea löytää vaihtoehtoisia tarkoitusperiä, sillä se oli jatkoa aiemmille saman verkoston monta kuukautta jatkuneille, sijaishuoltoratkaisun penäämistä koskeneille puheenvuoroille, joiden tukena oli myös sivistystoimen hallinto. Minä ja työparini olemme mielestäni molemmat vahvahermoisia ja lisäksi työskentelyssä tukeuduimme toisiimme vahvasti. Tiesimme myös olevamme tilanteen tasalla, sillä olimme tunteneet perheen jo yli vuoden ajalta ja suunta menossa parempaan päin. Silti kyseinen elämän päättymisen kuvaukseen päättyvä puheenvuoro sai meidät hetkeksi sijoiltamme ja sellaiseen tunnetilaan, jossa ainoa tulevaisuusnäkymä oli lapsen sijoitus. Näin kävi siitä huolimatta, että rationaalisesti tiesimme, että sijoituksen edellytykset eivät olleet täyttyneet eikä sijoitus olisi parantanut lapsen tilannetta tai säilyttänyt sitä luultavasti edes entisellään. Kukaan ei halua syyllistyä lapsen kuolemaan ja siihen liittyvää tunnetilaa lienee vaikeaa syrjäyttää. Uskon minun ja työkaverini olevani keskimääräistä vahvempia kestämään painetta ja sen takia mietin, miten vähemmän kokeneet ja ilman työparia työskentelevät sosiaalityöntekijät pärjäävät vastaavan kaltaisissa tilanteissa.

Huoli voi suunnata lastensuojelutoimenpiteitä senkin takia, että on mahdollista löytää huolesta kummunneita valintoja oikeuttavat oikeusnormit. Tämä johtuu siitä, että lastensuojelun tarpeessa olevien perheiden tilanteet ovat monitulkintaisia, työtä säätelevä lastensuojelulainsäädäntö väljää ja ammatillisen käytännön valtakunnallisesti jaettua ja hyväksyttyä teoriapohjaa ei juurikaan ole. Nämä kolme yhdessä edesauttavat sellaisten tilanteiden syntymistä, joissa sijaishuollon tarvetta voidaan kynnystapauksissa perusteella kumpaankin suuntaan tahansa. Kynnystapauksissa ratkaisevaksi tekijäksi voi tällöin jäädä sosiaalityöntekijä itse (Doyle 2007; Ejrnaes & Moesby-Jensen 2021; Bald ym. 2022; Nordmo ym. 2025) tai kuten edellinen tarina osoitti, se huolen määrä, mille sosiaalityöntekijä altistui.

3. Huoli päättelysääntönä

Huoli sijoituksia lisäävänä mekanismina saa kolmannen aspektinsa siitä tavasta, miten ammattilaiset loogisesti päättelevät lapsen asioista. Sitä voidaan kutsua transitiiviseen kausaliteettiin perustuvaksi järkeilyksi (Juti 2001). Se tarkoittaa sitä, että muuttuja A vaikuttaa muuttuja B:hen, joka taas vaikuttaa muuttuja C:hen. Toisin sanoen A:lla on välillinen vaikutus C:hen B:n kautta. Esimerkiksi

A Kotona on kirjahylly
B Lapsi
C Tulevaisuus

voidaan päätellä näin: Kotona oleva kirjahylly vaikuttaa lapseen positiivisesti ja tätä kautta myös hänen tulevaisuudenkuvansa on myönteinen. Kotona oleva kirjahylly ajatellaan positiiviseksi tekijäksi tai se on ainakin merkki jostakin muusta hyvästä, mitä kodissa on.Vaikka lasta ei välttämättä kiinnosta lukeminen ja kirjat laisinkaan, oletus silti on että hänen altistumisensa kodin kirjahyllylle on hyvä asia.

Tämä on myös se tapa, miten oikeuskirjallisuus edellyttää päättelemään sijaishuoltoratkaisua lapsen edun näkökulmasta (syy, syyn vaikutus lapseen, lapsen tulevaisuus). Se on siis muodoltaan pätevä tapa päätellä lapsen asioissa.

Muodollisesti pätevää ABC-päättelyrunkoa pitää kuitenkin tarkastella asenneilmapiiriä ja kulttuuria vasten. Lapsiperheitä palveleva järjestelmä (lastensuojelun lisäksi esim. päivähoito, koulu, sosiaalihuolto, terveydenhuolto) seuraa kansainvälistä trendiä siinä, että alati enemmän inhimilliseen elämään kuuluvia asioita kehystetään huolestuttaviksi ja lastensuojelullisiksi (Harrikari 2008; Hyvärinen 2018; Yle 2018; Era & Mäkinen 2022). Tämä on tarkoittanut lapsiperhepalveluita koskevien kulttuuristen ja mentaalisten tilojen muuttumista kohti orientaatiota, jossa lapselle on alituiseen riski tapahtua jotakin (Harrikari 2008; Harrikari 2012). Lastensuojelun sosiaalityössä tehtävä arviointi ei ole immuuni tälle, vaan se on riippuvainen sitä ympäröivästä järjestelmästä ja kulttuurillisista arvostuksista (esim. Pösö 2012; Wildeman ym. 2025). Tätä voi kutsua huolikulttuuriksi, jossa lapsen tilanteita tarkastellaan ensisijaisesti potentiaalisten riskien ja negatiivisten tulevaisuuksien näkökulmasta.

Otetaan nyt esimerkkinä päihteitä ongelmallisesti käyttävä vanhempi tai lapsen oma uhmakas käytös.

A.Päihteitä ongelmallisesti käyttävä vanhempi
B.Lapsi
C.Tulevaisuus

Tai

A.Uhmakas käytös
B.Lapsi
C.Tulevaisuus

Muuttujat A ja B ovat avoimia, monimerkityksisiä ja abstrakteja. Avoimuus tarkoittaa sitä, että muuttuja kiinnittyy moniin oikean elämän konteksteihin, joita ammattilainen ei välttämättä tule ajatelleeksi tai ei ole niistä tietoinen. Monimerkityksinen tarkoittaa sitä, että ei ole vain yhtä oikeaa johtopäätöstä, jota muuttujasta itsestään voi tehdä. Abstraktin ymmärtää tässä parhaiten sen latinan kielisestä merkityksestä ”irti revitty”, joka tässä viittaa siihen että yksittäinen muuttuja on revitty irti asiayhteyksistään. Toisin sanoen päihteitä ongelmallisesti käyttäviä vanhempia, uhmakasta käytöstä ja niistä koituvia seurauksia on monenlaisia. Tämän takia myös lopputulema (C) on avoin.

Näiden ABC-muuttujien avoimuudesta, merkityksien paljoudesta, lopputulemien määrästä ja monesti korkeasta abstraktiotasosta huolimatta vallitseva piirre huolikulttuuriin perustuvassa päättelyssä on se, että muuttujista päätellään kohti potentiaalisesti huonoa lopputulosta. Tällöin edellä mainittu ongelmallinen päihdekäyttö tai uhmakas käytös vaikuttaa lapseen jotenkin siten, että lapsen tulevaisuudelle tapahtuu jotain pahaa.

Yksipuolinen päättely erilaisista muuttuijista tulee mielestäni erityisen hyvin esille silloin, kun lapsen tilannetta arvioidaan lastensuojeluilmoituksen tai muiden vastaavien asiakirjojen välityksellä. Asiakirjoissa lapsen ja perheen todellisuus ohennetaan tekstin muotoon. Teksti ei kykene puolustamaan itseään eikä ulottumaan itsensä ulkopuolella sijaitseviin nyansseihin ja konteksteihin. Kun asiakirjassa lukee että ”koti on täynnä pulloja” tai että ”lapsi on sullottu pesukoneeseen”, voi nämä tarkoittaa monia asioita. Vasta sen jälkeen, kun saadaan yksityiskohtia näiden lauseiden ympärille, voidaan lähestyä jonkinlaista totuutta.

Kirjaamisen yhteydessä epäilyt ja näkemykset saattavat myös muuttua tosiasioiksi (Helsingin Sanomat 30.4.2026). Asiakkaan tilanne on kuitenkin erilainen kohdattuna kuin kirjattuna. Ei voi sanoa etukäteen, milloin kumpi on käyttökelpoista ja miten niitä pitäisi sommitella suhteessa toisiinsa. ”Päihteitä ongelmallisesti käyttävä vanhempi” tai ”uhmakas käytös” lastensuojelullisena ja sosiaalisena ongelmana on myös mahdollista todeta arvioinnin jälkeen paikkansa pitämättömäksi.

Yksittäisten muuttujien pohjalta arvioiminen ja niille merkityksien antaminen ennen tilanteeseen tutustumista ei vaikuta johtavan hyviin lopputuloksiin. Eräässä varhaisessa tutkimuksessa Marianne Berry (1991) havaitsi, että riskitekijät ennustivat myöhempiä sijoituksia, mutta niiden perusteella ei pystytty luotettavasti tunnistamaan välittömän sijoituksen tarpeessa olevia lapsia. Myöhemmin on havaittu, että sosiaalityöntekijät eivät kykene arvioimaan tulevaisuutta edes tuttujen asiakasperheiden kohdalla (Wilkins & Meindl 2022). Lisäksi ainakin sosiaalityöntekijöiden joukossa suurta tietomäärää hallitaan ”heurististen yksinkertaistusten” ja ”ajattelun oikopolkujen” keinoin (Kotisaari ym. 2025; Taylor 2017), josta voi seurata päättelyä huonoon tai huonoimpaan lopputulokseen. Nämä viittaavat siihen, että yksittäisten muuttujien abstrahoiminen irti elämäntilanteestaan ei ole riittävä tapa arvioida lapsen tilannetta. Tämän vuoksi kontekstin, tilannetietoisuuden ja kohtaamisen merkitys korostuu. Huoleen perustuva heuristinen päättely ei riitä lapsen tilanteen arvioimiseen.

Huoleen perustuvan ja huonoihin lopputuloksiin johtavan päättelyavaruuden ulkopuolelle voi jäädä esimerkiksi sellaiset seikat, että päihdeongelmaisella vanhemmalla ja lapsella saattaa olla emotionaalisesti lämmin ja turvallinen suhde tai että nuoren uhmakas käytös on jotain, joka ei korjaannu nykyhetkessä mutta ei myöskään tahdonvastaisen laitossijoituksen kiinnipidoilla. Huolipäättelyssä jää poissuljetuksi myös voimavarojen ja normalisoivien elementtien huomaaminen tai se, että voisiko nykyisen tilanteen, vaikkei se täydellinen olekaan, sittenkin hyväksyä.

Huolipäättelyssä ongelmallista on se, että asiakastilanteessa on rajallinen määrä hyviä puolia ja voimavaroja, mutta huolestumiseen johtavia perusteita saattaa olla käytännössä saman verran kuin ihmisen elämässä on säröjä. Tilannetta normalisoiva ihminen, olkoon hän sitten asiakas tai joku toinen työntekijä, on altavastaajan asemassa. Niin halutessaan ammattilainen voi melko vapaasti valita huolta oikeuttavan näkökulmansa, koska hänen ajatteluaan siivittää ammatillinen kulttuuri, jossa asioita katsotaan potentiaalisten ja spekulatiivisten riskien näkökulmasta. Perusteluvastuu hänellä vaikuttaa olevan pienempi, vaikka väite on isompi. Monia asiakastilannetta koskevia epäilyksiä tai väitteitä ei myöskään koskaan suoraan päästä havaitsemaan tai todentamaan. Tilannetta normalisoivalla henkilöllä ei siis välttämättä ole keinoa osoittaa toisen epäilyä vääräksi (vrt. Toivonen 2017). Huolestumisen laajaan kohdealueeseen liittyy myös se, että Suomessa monien muiden maiden tapaan sijaishuolto ei ole vain lapsen turvaamista ja suojelemista varten, vaan sitä voidaan käyttää myös kehityksen ja terveyden tukemiseen. Toisin sanoen sijaishuoltoon kuuluu riskiorientaation lisäksi myös palveluorientaatio. Sijaishuolto voi siis olla palvelutarpeen viimeistelyä. Kun lapsen turvallisuuden lisäksi on mahdollista huolestua siitä, saako lapsi tarvittavat palvelut, on potentiaalinen ”huolestumisen avaruus” selvästi suurempi.

Siinä, että epäkohdista voi päätellä heuristisesti kohti huonoa lopputulosta, vallitsee myös eräs omituinen paradoksi. Yleensä nimittäin ajatellaan, että ihmissuhdetyötä leimaavat reflektiivisyys, epävarmuus ja tulkinnanvaraisuus. Toisin sanoen ei ole tarkoitus hypätä johtopäätöksiin liian nopeasti. Tätä vasten lähtökohtaisesti huonoon lopputulokseen johtava päättely näyttäytyy melkoisen reflektoimattomana ja dogmaattisena.

Yhteenveto sijaishuoltoalttiutta lisäävästä huoli-mekanismista

Halusin tässä kirjoituksessa pyrkiä selittämään sitä, että millä tavoin huolen ja sijaishuollon välinen yhteys saattaa tarkemmin ottaen todellistua. Se, että huoli voi aiheuttaa sijoituksia, ei vielä avaa asiaa. Mekanismi-käsitteen avulla on mahdollista syventää ymmärrystä siitä, että miten huoli voi olla yhteydessä sijaishuoltoratkaisujen käyttämiseen. Esitin, että huoli vie asioita eteenpäin tilannekuvausten, eleiden, kuormittavien tuntemusten ja keinotekoisesti johdonmukaisen päättelyn keinoin. Huolestumista vahvistaa luultavasti myös tilanteiden hämäryys ja mahdollisuus spekulaatiolle. Tästä määrittelemättömyydestä huolimatta tai juuri sen takia se saa kuitenkin asioita aikaan.

Huolen eri aspektien tietoteoreettinen status on epäselvä. Ei vaikuta olevan olemassa hyväksyttyä tapaa osoittaa, milloin jokin edellä kuvatuista huolestumisen aspekteista on väärässä. Jos huoli vie asioita eteenpäin, mutta ei voi selkeästi määritellä että mihin se viittaa, ei toiminta perustu tosiasioihin. On myös problemaattista, jos ammatillisuus perustuu elehtimiseen ja käytäntöön, joka ei ole avoin kritiikille.

Huoli harvemmin aiheuttaa suoraan sijaishuoltopäätöksen (vrt. kuitenkin kertomani tarina edellä). Kyse on mielestäni enemmänkin siitä, että tilannekuvausten, eleiden, tunteiden ja päättelyn kautta huoli ”amplifioi” lastensuojeluprosessin eri momentteja heikommaksi tai vahvemmaksi. Vähäisempi huolestuja elehtii, tuntee ja päättelee eri tavalla ja ei välttämättä käytä huoli-sanaa tilannekuvauksissaan juuri lainkaan. Vahvemmin huolestumiseen nojaava henkilö taasen näkee samat asiakastilannetta koskevat seikat vakavampina ja myös ehkä toisenlaista ratkaisua vaativina.

Syytä siihen, että miksi huolestuminen voi johtaa peräti sijaishuoltoratkaisuun saakka eikä välttämättä vain lastensuojelun avohuollon asiakkuuteen, voidaan mielestäni selittää Lähteen (2024) ”kumuloituvan huolen” ja ”järjestelmässä tapahtuvan sisäänimaisun” sekä Toikon ym. (2021) ”sijoituspaineen” käsitteillä. Kun asiakas on lastensuojelujärjestelmässä, hän on edellä kuvattujen huolipitoisten analyysitoimenpiteiden kohteena. Syntyy synerginen pyörre, jossa huoleen perustuva tilannekuva, elehtiminen, tunteminen ja päättely yhdistettynä väljään lainsäädäntöön ja ohueen teoriapohjaan saattavat vetää asiakasta syvemmälle järjestelmän uumeniin. Lastensuojeluorientaatio saattaa toisin sanoen vahvistaa itse itseään (vrt. Fabritius 2021; Bingle & Middleton 2019).

Pyörteisestä ja sisäänimaisevasta järjestelmästä pois pääsy ”normaaliuden” ja ”huolettomuuden” tilaan taasen näyttää hankalalta. Tämä johtunee ainakin siitä, että suomalaisesta lastensuojelusta puuttuu teoreettinen keskustelu koskien normaalin ja ei-normaalin eroa, hyväksyttäviä inhimillisiä vajavaisuuksia, interventioista pidättäytymistä sekä interventioiden haittavaikutuksia (kuitenkin on esim. Kataja 2012 ja Harrikari 2008). Ei ole myöskään tutkittu sitä, että missä määrin ja missä muodossa sosiaalihuollossa saattaa ilmetä terveydenhuollosta tuttu ”tautitehdas”-ilmiö. Sen mukaan kukaan ei ole terve, kun tarpeeksi tutkitaan. (Kekomäki 2019) Alttius tämän kaltaiselle dynamiikalle lastensuojelussa ja sosiaalihuollossa lienee vahvempi, sillä sosiaalinen todellisuus on tulkinnanvaraisempaa ja tulkintoja kumoavia, mitattavia tosiasioita on vähemmän tai niiden löytäminen asiakasrajapinnassa hankalampaa. Epäilyjen tekeminen tyhjäksi on hankalampaa kuin epäilyjen esittäminen.

Edellä kuvattu mekanismi voi selittää huolen ja sijaishuollon yhteyttä. Toiseksi sitä voi selittää myös se, että huolestumiseen perustuvassa lastensuojelutoiminnassa on mahdollista löytää tunnepitoisille ajatusoperaatioille niitä vastaavat oikeusnormit. Huoli voi olla sijaishuollon aiheuttaja tai ainakin saada arvioijan kokemaan tilannetta koskevat tosiasiat vahvasti, mutta julkilausutut sijaishuollon perustelut eivät kerro tästä. Tämä koskee sekä kiireellistä sijoitusta että huostaanottoa. Edellä kertomastani tarinasta rehtorin kanssa opittiin, että koettu huoli voi kallistaa vaa’an sijaishuoltopäätöksen puolelle. Huoli ei kuitenkaan koskaan tulisi näkyviin missään kohtaa päätöksentekoprosessia, vaikka se olisi ollut syy sijoituksen aloittamiseen. Kiireellisen sijoituksen oikeudellisia edellytyksiä ei tunneta hyvin (de Godzinsky 2012) ja huostaanoton edellytyksien ”löysyyteen” on voinut vaikuttaa kaksijakoinen päätöksentekojärjestelmä (Huhtanen 2025).

Näiden pohjalta kirjoitukseni keskeinen väite on esittää huoli lapsiperhejärjestelmässä ilmenevänä mekanismina, joka voi ohjata asiakasprosessin suuntaa ja lisätä alttiutta sijaishuoltoratkaisuille. Ongelmallista on, että huolen sisältöä, oikeellisuutta ja vaikutuksia on vaikea arvioida avoimesti. Huoli voi myös jäädä näkymättömiin julkilausutuista perusteluista, vaikka se olisi pääasiallinen asiakasprosessia ajava tekijä.

Välihuomautus

Sanottakoon, että huolestuminen ei ole oikeudellisesti riittävä peruste sijaishuollon kaltaisille lastensuojelutoimenpiteille. Asiakkaalle on kerrottava ensinnäkin syy, että minkä takia häneen kohdistetaan lastensuojeluinterventio. Toiseksi on kerrottava, että miten tämä kyseinen syy liittyy lapsen terveyden tai kehityksen tai turvallisuuden vaarantumiseen. Kolmanneksi on kerrottava, että miten aiottu lastensuojeluinterventio liittyy tähän syyhyn ja lapsen tilanteen väliseen yhteyteen ja miten se parantaa lapsen tilannetta aikaisemmasta. (Esim. Räty 2015; Araneva 2022)

(Yritin löytää, että koskeeko tämä perusteluvelvoite kaikkia lastensuojelutoimenpiteitä eikä vain sijaishuoltoa, mutta en onnistunut. Joka tapauksessa esimerkiksi lastensuojeluasiakkuuden avaaminen ei ole valituskelpoinen päätös. Lastensuojeluasiakkuuden avaamiseen riittää siis periaatteessa huoli, koska kukaan ei ole tarkistamassa (pl. ehkä valvova viranomainen) lainsäädännön soveltamisen oikeellisuutta. Tämä johtuu siitä, että ei ole valituskelpoista päätöstä. Lastensuojelujärjestelmää koskevien tutkimustulosten ja äskeisen pyörretulkinnan valossa pidän huonona asiana sitä, että lastensuojeluasiakkuus voidaan avata myös keveämmin perustein.)

Huolen käytön epäpätevyys voidaan oikeudellisten normien lisäksi ilmaista myös yhteiskuntatieteellisen logiikan mukaisesti. Harva jos mikään inhimilliseen elämään kuuluva asia (esim. uhmakas käytös, päihdekäyttö tai mielenterveyshaaste) kantaa itsessään sisällään sellaista mekaanista seurausta, että se vaikuttaa kaikkiin lapsiin kaikissa olosuhteissa samalla tavalla. Tämän takia täytyy vielä tutkia, että minkälaisissa olosuhteissa ja millä edellytyksillä jokin asia on koitumassa lapselle vaaraksi tai haitalliseksi. (Esim. Eskola 1962/1966) Se, että on huoli jonkun asianosaisen päihdekäytöstä tai henkisestä voinnista, ei vielä kerro tilanteen dynamiikasta tai lapselle koituvista seurauksista.

Lopuksi: Huolisijoitusten määrä ja huolestumisen ammatillinen käyttö

On vaikeaa suoraan lausua, miten ”huolisijoitukset” asettuvat kaikkien tehtyjen sijaishuoltoratkaisujen joukkoon ja kuinka yleisiä ne ovat (vrt. metodologinen pohdinta Saari 2026). Mielestäni huolisijoitusten osuutta voisi tutkia tarkemmin esimerkiksi määrittelemällä huoli uhkatekijöiksi, jonka jälkeen tutkitaan huostaanottohakemuksia ja kiireellisen sijoituksen päätöksiä. Niistä katsotaan, että milloin perustelut jäävät vain uhkatekijöiden toteamisen tasolle (esim. Pösö ym. 2019) – eikä johtopäätöksien vetämiseen ja toimenpidevaihtoehtojen punnintaan, jota laki edellyttää. Sitten näitä kahta joukkoa, jossa toisessa perustelut jäävät uhkatekijöiden toteamisen tasolle ja toisessa vedetään myös johtopäätöksiä, verrataan toisiinsa. Ensimmäinen joukko, jossa uhkatekijät samaistetaan huoleksi, kertoisi ”huolisijoitusten” määrästä suhteessa koko sijoitusten määrään. Toinen tapa voisi olla tutkia sosiaalityöntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kirjaamia asiakirjoja koskien huoli-sanan käytön yleisyyttä asiakirjoissa. Tätä yleisyyttä sitten verrattaisiin sijoitettujen lasten ja lähellä sijoitusta olleiden lasten välillä.

Voidaan kysyä, että milloin huolesta kummunnut sijoituspäätös osuu oikeaan. Wilkinsin ja Meindlin tutkimuksesta havaittiin, että huolesta koituva matala puuttumiskynnys (Hiilamon ja Kankaan ilmaisua käyttäen, tarmokkaampi puuttuminen) lisäsi riskiä tarpeettomille sijaishuoltopäätöksille. Lisäksi on merkkejä siitä, että sosiaalityöntekijät pitävät tekemäänsä arviointia erittäin tai melko laadukkaana, vaikka yhteistä kriteeristöä arvioinnin pätevyydelle ei olisi käytössä (Jaakola & Pösö 2022). Sijaishuollon laatua, vaikuttavuutta ja lopputuloksia koskeva tutkimus ei myöskään tue sen suuntaista näkemystä, että huolesta kummunneet sijoitukset kohentaisivat lopputuloksia. Ja voidaan edelleen sanoa lastensuojelua koskevan lainsäädännön ja oikeuskirjallisuuden perusteella, että huoleen nojaavat sijaishuoltoratkaisut ovat kategorisesti väärin perusteltuja. Oikeusturvan, lainsäädännön ja alan teoriaperinteen näkökulmasta on myös ongelmallista pitää myönteisenä sitä seikkaa, että huolestumisesta kummunnut sijaishuoltoratkaisu osuu joskus oikeaan sattumalta, eli ilman tilanteeseen perustunutta analyysia. Ihmiset eivät koe huolta tasalaatuisesti ja senkään takia sitä ei voi käyttää lähtökohtana sijoituksen perusteluissa.

Huolestuminen ja omien tunteiden kuuntelu on hyvä lähtökohta lastensuojelutoiminnan orientaatiolle. On kuitenkin eri kysymys, että mikä on sen käyttö tuosta eteenpäin esimerkiksi tilanteen analysoinnin ja kuvailemisen, vuorovaikutuksen ja päätöksenteon suhteen. Huolestuminen ei kerro, että miksi asiakkaan elämään on tehty tai täytyy tehdä interventio. Sen takia huolestumisesta pitäisi siirtyä mahdollisimman nopeasti läpinäkyvämpään syiden ja tarkoitusperien pohdintaan, joka paljastaa myös ajatukselliset aukot ja puutteet omassa tai toisen ammattilaisen järkeilyssä. Lastensuojeluasioissa pitäisi pyrkiä käyttämään sanoja, jotka ovat mahdollisimman lähellä todellisuutta. Mielestäni voitaisiin myös miettiä sitä, että mitä tavoitellaan kun huolesta puhutaan joko asiakkaalle tai asiakkaan kuullen samassa verkostossa. Mielestäni tällainen puhe ei auta yhteisen ratkaisun rakentamisessa, vaan se saa asiakkaan hämmentymään, ahdistumaan ja sulkeutumaan.

Huoleen kiinnittyvä puhe, tunteminen ja päättely saattaa myös vahingossa sysätä syrjään tinkimättömän ajattelu- ja selvitystyön tekemisen. Mikäli kyse on nimenomaan lastensuojelun sosiaalityöntekijän huolestumisesta, on kyseessä tällöin paitsi asiakkaan oikeusturvaan mutta myös alan teoriapohjaan liittyvä integriteettikysymys. Huolen tasolle jäävää ammatillista analyysia voi verrata lääkäriin, joka toteaa että ihon pinnalla on patti tai laikku ja hän antaa ymmärtää asian olevan vakava, mutta sen tarkempaa selontekoa ei seuraa. Vahvempi oman alan teorian hallitseminen voisi suitsia huoliperustaista ajattelua. Työote ei voi olla täysin rationalistinen, mutta huolen pitäisi suodattua jonkinlaisen teorian ja menetelmällisyyden lävitse. Teoreettisesti suvereeni lastensuojelun sosiaalityöntekijä ei myöskään välttämättä olisi huolikeskeisen lapsiperhejärjestelmän armoilla niin pahasti.

Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän tehtävä on arvioida riittävää vanhemmuutta ja lapsen turvallisuutta vaillinaisen tiedon pohjalta. Tämä on toisinaan vaikea ja ahdistava tehtävä. Ivallisesti melkein ainoa poikkeus työn hämäryyteen ja hajanaisuuteen tuntuu olevan monet sijoitusarviota kysyvät tilanteet. Ei sen takia, että asiat selkeytyisivät ja järjestyisivät, vaan siksi, että kaikki epäselvä kerääntyy hetkeksi yhteen ainoaan paikkaan. Minä kysyn itseltäni tarvittaessa, että mitä tietoja tarvitsen että ahdistukseni lakkaa. Jos näitä tietoja ei ole mahdollista saada, niin silloin arvioin, että missä määrin voin luottaa asianosaisiin. Lähtökohtaisesti ihmiseen voi luottaa ja itselleni luottamuksen menettäminen asiakkaaseen tavalla, joka on jossain kohtaa johtanut sijoitukseen, on ollut äärimmäisen harvinaista. Ilmeisesti myös melko automaattisesti reflektoin tässä kohtaa perheen elämään puuttumisen, arvioinnin riittävyyden ja mahdollisten seurausten välistä suhdetta. Neljäntenä mietin, että mitkä saatavilla olevat tosiasiat puhuvat minkäkin toimenpiteen puolesta. Viidentenä pallottelen casea ja kokemaani ahdistusta jonkun rauhallisen ja järkevän työkaverin kanssa. Täydelliseen tietämiseen pyrkiminen on mielen tekemää väkivaltaa sitä itseään kohtaan. Pyrin siihen, että hämäryyteen kuiskaaminen pysyy siedettävällä tasolla.

Vaikka onnistuisikin luomaan rauhallisen ja analyyttisen työskentelyotteen vaikeisiin tilanteisiin, tätä työskentelyotetta voi olla hankalaa säilyttää järjestelmässä, jossa edellä kuvatut huolestumisen käytöskaavat ohjaavat toimimaan kollektiivisesti toisin. Tämä saattaa johtaa esimerkiksi pettymyksien tuottamiseen yhteistyökumppaneille, jotka odottavat sijoituspäätöstä koska heidän mielestään merkit viittaavat siihen. Kun sosiaalityöntekijä on tästä eri mieltä, tämä rikkoo kaavaa vasten. Minun ja joidenkin kollegoiden kohdalla tämä on tarkoittanut sitä, että yhteistyökumppani on soittanut asiasta esihenkilölle. Olen ymmärtänyt yhteistyökumppaneita tällöin niin, että voi olla väsyttävää kun lapsen ja perheen tilanteeseen ei kertakaikkiaan tunnu olevan ratkaisua ja yllä leijailee jonkinasteinen epävarmuus. Neuvottomuus voi tuntua epämukavalta ja samoin se, että oman organisaation hallinnolliset puitteet eivät tarjoa ratkaisua.

Kirjallisuus

Aaltio, Elina & Eriksson, Pia 2023: Sijaishuollon mustaa laatikkoa ryhdytty avaamaan vaikuttavuuden ja laadun arvioimiseksi. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 88 (2023):3. 319 – 324

Alfandari, Ravit 2019: Multi-professional work in child protection decision-making: An Israeli case study. Children and Youth Services Review Volume 98, March 2019, Pages 51-57

Araneva, Mirjam 2022: Lapsen suojelu. Toteuttaminen ja päätöksenteko. Helsinki: Alma Talent.

Arnikil, Tom Erik & Alhanen, Kai 2009: ”Älkää ottako tätä karkkia pois”. Käsitteitä yhteiskunnallisen kokeen tutkimiseksi. Yhteiskuntapolitiikka 74 (2009):3, 316–329.

Arnkil, Tom Erik & Eriksson, Esa & Saikku, Peppi 1998: Huolen harmaa vyöhyke. Dialogi : Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen lehti 7 :1998 ISSN 0789-0346, 8–11.

Arnkil, Tom Erik & Eriksson, Esa: Vakava vetoomus: Älkää leimatko lapsia huolen vyöhykkeistöllä! Dialogi (2008): 8, 20–21.

Arnkil, Tom Erik 2005: Peräkammari ja huolen vyöhykkeet. Metaforat, dialogisuus ja yhteinen kielialue. Yhteiskuntapolitiikka 70 (2005):2, 155–169.

Arnkil, Tom Erik 2019: Kunnioittava ja toivoa herättävä kohtaaminen. Ennakointidialogien vetäjien käsikirja. Helsinki: PunaMusta Oy.

Bald, Anthony & Doyle, Joseph J. Jr. & Gross, Max & Jacob, Brian A. 2022: Economics of Foster Care. Journal of Economic Perspectives 36 (2), 223–246. https://doi.org/10.1257/jep.36.2.223

Bartelink, Cora; Knorth, Erik J.; López López, Mónica; Koopmans, Carien; ten Berge, Ingrid J.; Witteman, Cilia L. M.; van Yperen, Tom A 2018: Reasons for placement decisions in a case of suspected child abuse: The role of reasoning, work experience and attitudes in decision-making. Child Abuse & Neglect
Volume 83, September 2018, Pages 129-141

Berger, Lawrence M., Bruch, Sarah K., Johnson, Elizabeth I., James, Sigrid & Rubin, David. 2009. Estimating the “Impact” of Out-of-Home Placement on Child Well-Being: Approaching the Problem of Selection Bias. Child Development 80(6), 1856–1876. https://doi.org/10.1111/j.1467-8624.2009.01372.x

Berry, Marianne 1991: The Assessment of Imminence of Risk of
Placement: Lessons from a Family Preservation Program. Children and Youth Services Review. Vol. 13. pp. 239-256. 1991

Bingle, Leanne & Middleton, Amanda 2019: From doing to being: the tensions of systemic
practice in social work – group reflective supervision in child protection. Journal of Family Therapy
41, 384-406.

de Godzinsky, Virve-Maria 2012: Huostaanottoasiat hallinto-oikeuksissa. Tutkimus tahdonvastaisten huostaanottojen päätöksentekomenettelystä. https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/221ab231-00c3-4d2c-ac0a-033f718f4941/content.

Doyle, Joseph J. Jr. 2007: Child Protection and Child Outcomes: Measuring the Effects of Foster Care. https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/aer.97.5.1583

Ejrnaes, Morten & Moesby-Jensen, Cecilie K. 2021: Social workers’ risk assessment in child protection: the problem of disagreement and a lack of a precise language about risk. European Journal of Social Work 24(3):1-13

Eriksson, Esa & Arnkil, Tom Erik 2012: Huoli puheeksi. Opas varhaisista dialogeista. 8. painos. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy.

Eskola, Antti 1962/1966: Sosiologian tutkimusmenetelmät I. Toinen painos. Porvoo: Wsoy.

Fabritius, Saija 2021: Palvelutarpeen arvioinnin kehittäminen systeemisesti ja moniammatillisesti. https://sosnet.fi/wp-content/uploads/sites/10/2025/06/Fabritius2021-1.pdf

Fong, Kelley. 2019: Concealment and Constraint: Child Protective Services Fears and Poor Mothers’ Institutional Engagement. Social Forces, 97(4), 1785–1810. https://doi.org/10.1093/sf/soy093

Forsell, Martta & Inget-Leinonen, Susanna 2025: Lastensuojelu 2024. Yhä harvempi lastensuojeluilmoitus johtaa lastensuojelun asiakkuuteen. Tilastoraportti 23/2025. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Graham, J. Christopher; Dettlaff, Alan J.; Baumann, Donald J.; Fluke, John D. The Decision Making Ecology of placing a child into foster care: A structural equation model. Child Abuse & Neglect, 49, 32–41, 2015. https://doi.org/10.1016/j.chiabu.2015.02.020

Harrikari, Timo 2008: Riskillä merkityt : lapset ja nuoret huolen ja puuttumisen politiikassa. https://helda.helsinki.fi/items/bf369e4b-fd49-43f3-869a-b2ee870d5932

Harrikari, Timo 2012: Lapsuuden ongelmallistuminen, lasten suojelullistaminen ja lastensuojelullistaminen. Hallintateoreettinen näkökulma lastensuojelun ajankohtaiseen virtaan. Teoksessa Jahnukainen, Markku (toim.): Lasten erityishuolto ja -opetus Suomessa. Tampere: Vastapaino. 57-92.

Harrikari, Timo 2019: Lastensuojelun historia. Tutkielma oikeussääntelystä, kulttuurisista kerrostumista ja hallinnan murroksista. Tampere: Vastapaino.

Helsingin kaupunki: Lastensuojeluilmoitus. https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/lasten-ja-perheiden-palvelut/lastensuojelu/lastensuojeluilmoitus.

Helsingin Sanomat 30.4.2026: Kuukausiliite | Muusikko Jesse Markin menetti vauvansa yli vuodeksi. https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000011683221.html

Hiitola, Johanna. 2008. Selvitys vuonna 2006 huostaanotetuista ja sijaishuoltoon sijoitetuista lapsista: Lastensuojelun sijaishuollon kehittäminen Tampereella, Tampereen seutukunnassa ja Etelä-Pirkanmaalla -hanke. Työpapereita. Stakes:21/2008.. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201204194057.

Hill-Lilly, Jodi & Spinning, Chip: The Blame-and-Shame Cycle in Child Welfare Needs to End. https://imprintnews.org/opinion/blame-shame-cycle-child-welfare-needs-end/252041

Hiilamo, Heikki & Kangas, Olli 2010: Liiallista huolta vai todellista hätää?: kodin ulkopuolelle sijoittamisen kuntatason taustatekijät suomalaisissa kunnissa 1998–2008. Yhteiskuntapolitiikka-YP 75 (2010): 5, 488–497.

Holbrook, Hannah; Strolin-Goltzman, Jessica. Multilevel Model of Factors Influencing Foster Care Decision-Making. Journal of Social Work, 2025. https://doi.org/10.1177/10443894241307991

Huhtanen, Raija 2025: Lapsen huostaanottoa ja kiireellistä sijoitusta koskeva päätöksenteko- ja muutoksenhakujärjestelmä. Oikeudellinen arviointi. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/7ed3cbb3-a28f-437a-ae06-44e79b859e7e/content.

Hyvärinen, Marianne 2018: Luonnollistettu huoli lastensuojeluilmoituksissa. Huolidiskurssin normittama lapsuus ja nuoruus paikallisessa kontekstissa. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/63318/Hyv%E4rinen.Marianne.pdf;jsessionid=79E0168A2174EC8DE78D9B4AC0AC4D7A?sequence=1.

Jaakola, Anne-Mari & Pösö, Tarja 2022: Lapsen tilanteen arvioiminen lastensuojelussa: Analyysia asiakasturvallisuuden ja laadun näkökulmasta. Janus vol. 30 (4) 2022, 359–375

Juti, Riku 2001: Johdatus metafysiikkaan. Gaudeamus.

Kataja, Kati. 2012. Lapsuuden rajoilla. Normaalin ja poikkeavan määrittyminen huostaanottoasiakirjoissa. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-4989-2.

Kekomäki, Martti 2019: Ylihoidon taustat ja torjunta. https://www.duodecimlehti.fi/duo15266

Kotisaari, Tuuli & Hietamäki, Johanna & Vornanen, Riitta & Toikko, Timo 2025: Mikä ohjaa päätöksentekoa? Sosiaalityöntekijöiden näkemykset lastensuojelun avohuollon tukitoimien valinnasta. Janus vol. 33 (2) 2025, 191–207

Lähde, Anssi 2024: Pelkistettyä todellisuutta: Kiireellinen sijoitus ja asiakasprosessin johtaminen. https://www.utupub.fi/server/api/core/bitstreams/9debab06-6f39-4311-b2f6-a6990f37320f/content

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue: Lastensuojelu. https://www.luvn.fi/palvelut/perhekeskus/lastensuojelu.

Munro, Eileen 1999: Common errors of reasoning in child protection work. Child Abuse & Neglect
Volume 23, Issue 8, August 1999, Pages 745-758

MTV Uutiset 20.4.2025: THL: Suomi on maailman kärkeä kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrässä – miljardi menee väärään paikkaan. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/thl-suomi-on-maailman-karkea-kodin-ulkopuolelle-sijoitettujen-lasten-maarassa-miljardi-menee-vaaraan-paikkaan/9140996

Mäkinen, Katariina 2023: Sunnuntaivieras: Huolipuhe on vallankäyttöä. Kansan uutiset 5.2.2023.

Määttä, Linda & Harrikari, Timo & Julin, Essi 2024: Huolen tematiikat lapsia, nuoria ja lapsiperheitä koskevissa eduskuntaesityksissä vuosina 1970–2020. Vol 32 Nro 3 (2024): Janus 32 (3), 283-301.

Munro, Eileen 2011: The Munro Review of Child Protection: Final Report. A child-centred system. https://assets.publishing.service.gov.uk/media/5a7b455ee5274a34770ea939/Munro-Review.pdf

Munro, Eileen 2019: Decision-making under uncertainty in child protection: Creating a just and learning culture. Child & Family Social Work. 2019;24:123–130.

Nordmo, Lene Caroline Ljosland & Wilkins, David & Nordmo, Magnus 2025: Unwanted variability in child welfare decision-making: an empirical investigation. https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/02650533.2025.2589778

Pekkarinen, Elina & Heino, Tarja & Pösö, Tarja 2013: Lastensuojelusta tietäminen on moraalinen velvoite. Yhteiskuntapolitiikka 78 (2013):3, 337-342.

Pekkarinen, Elina 2026: Lastensuojelun kallistuma täytyy oikaista. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011912381.html

Pirkanmaan hyvinvointialue: Lastensuojeluilmoitus. https://www.pirha.fi/palvelut/lasten-nuorten-ja-perheiden-palvelut/lapsiperheiden-sosiaalityo-ja-lastensuojelu/lastensuojeluilmoitus.

Pösö, Tarja 2010: Havaintoja suomalaisen lastensuojelun institutionaalisesta rajasta. Janus vol. 18 (4) 2010, 324–336

Pösö, Tarja 2016: Mistä puhutaan, kun puhutaan huostaanotosta? Teoksessa Enroos, Rosi & Heino, Tarja & Pösö, Tarja (toim.) 2016: Huostaanotto. Lastensuojelun vaativin tehtävä. Tampere: Vastapaino, 7–32.

Pösö, Tarja & Toivonen, Virve & Kalliomaa-Puha, Laura 2019: ”Haluaa kotiin äidin luo” – Erimielisyydet ja lapsen etu huostaanoton jatkamista koskevissa valituksissa ja hallinto-oikeuden ratkaisuissa. Oikeus 2019 (48) 3, 226–243.

Räty, Tapio 2015: Lastensuojelulaki – Käytäntö ja soveltaminen. 4. painos. Helsinki: Edita.

Saari, Juho 2026: Kokoomateos kartoittaa hädän käsitettä ja pohtii sen merkitystä – arviossa Kenen hätä on oikeutettua? https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/kokoomateos-kartoittaa-hadan-kasitetta-ja-pohtii-sen-merkitysta-arviossa-kenen-hata-on-oikeutettua/

Salonen, Aleksi 2026: Aleksi Salonen – Yhteiskunta & systeemiajattelu julkaisu. https://www.facebook.com/aleksisalonen.yhteiskunta/posts/pfbid02Qp4kQoKn3FLB5Bi86XME2mZWXU3ycCiVScGyda925Wv7sHwKmsX7xQ5Fi8nFXdGRl

Sariaslan, Amir & Kääriälä, Antti & Pitkänen, Joonas
& Remes, Hanna & Aaltonen, Mikko & Hiilamo, Heikki & Martikainen, Pekka & Fazel, Seena (2022) Long-term Health and Social Outcomes in Children and Adolescents Placed in Out-of-Home Care. JAMA Pediatrics. 176(1):e214324. doi:10.1001/jamapediatrics.2021.4324

Seppälä, Piia & Zhu, Ning & Hietamäki, Juulia & Häkkilä, Laura & Gawel, Aleksandra & Toikko, Timo 2024: The threshold of child protection notifications is higher in municipalities with a high level of risk factors – Is this evidence of the inverse intervention law? Child Abuse & Neglect 155, 106963.

Sinko, Päivi 2004: Laki ja lastensuojelu : juridisoituvat käytännöt sosiaalityön arjessa ja asiantuntijuuden määrittelyssä. https://sosnet.fi/wp-content/uploads/sites/10/2025/07/Sinko.pdf

STM 12.2.2016: Millä perusteilla lastensuojelussa tehdään kiireellinen sijoitus? https://stm.fi/-/milla-perusteilla-lastensuojelussa-tehdaan-kiireellinen-sijoitus-

Taylor, Brian J. 2017: Heuristics in Profes-sional Judgement: A Psycho-Social Ra-tionality Model.The British Journal of Social Work47 (4), 1043–1060. https://doi.org/10.1093/bjsw/bcw084

THL 2015: Lastensuojelun asiakkaat jäävät ilman tarvitsemiaan palveluja. https://stm.fi/-/lastensuojelun-asiakkaat-jaavat-ilman-tarvitsemiaan-palveluja

THL 2016: Luo luottamusta. Suojele lasta. Opas yhteistyöstä lapsia ja perheitä työssään kohtaaville. https://www.julkari.fi/server/api/core/bitstreams/aa16560a-056b-428d-96d1-c403ce113427/content.

THL 26.9.2025: Lastensuojeluilmoitus. https://thl.fi/julkaisut/kasikirjat/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/lastensuojeluilmoitus-ja-lastensuojeluasian-vireilletulo/lastensuojeluilmoitus.

Toikko, Timo & Seppälä, Piia & Kraav, Siiri-Liisi & Häkkilä, Laura 2021: Kuntatason analyysi lastensuojelun avohuollon yhteydestä lastensuojeluilmoitusten ja sijoitusten väliseen suhteeseen. Yhteiskuntapolitiikka 86 (2021):1, 75–82.

Toivonen, Virve-Maria 2017: Lapsen oikeudet ja oikeusturva : Lastensuojeluasiat hallintotuomioistuimissa. Alma Insights.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue: Huoli lapsesta tai nuoresta. https://vakehyva.fi/fi/lasten-nuorten-ja-perheiden-palvelut/lastensuojelu/huoli-lapsesta-tai-nuoresta. Luettu 15.2.2026.

Yle 21.12.2018: Suomen nuorista ollaan hyvin huolissaan, mutta onko siihen syytä? Nuorisotutkija: huolipuhe on lisääntynyt, vaikka nuorten ongelmat eivät. https://yle.fi/a/3-10564562.

Yle 1.7.2020: Lastensuojeluilmoitusten määrä kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa – asiantuntija: ”Lastensuojelu ei tapahdu tyhjiössä”. https://yle.fi/a/3-11426249

Ylikoski, Petri 2018: Selittäminen, ymmärtäminen ja kausaaliset mekanismit. Teoksessa Tuukka Kaidesoja &Tuukka Kankainen & Petri Ylikoski (toim.) Syistä selityksiin. Kausaalisuus ja selittäminen yhteiskuntatieteissä. Tallina: Gaudeamus, 20–54.

Wildeman, Christopher & Roehrkasse, Alexander F. & Gibbons, Alexandra & Sernaker, Sarah & Becker, Liza & Fallesen, Peter 2025: Two Decades of Child Welfare System Contact in the Global North: A Research Note on Trends in 44 Countries. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/39898618/

Wilkins, David & Meindl, Melissa 2022: Can Child Protection Social Workers Forecast Future Actions, Events and Outcomes? A Case Study of Long-term Work with Five Families. Child Care in Practice. https://doi.org/10.1080/13575279.2022.2118674

Wilkins, David & Meindl, Melissa 2023: Measuring the ratio of true‐positive to false‐positive judgements made by child and family social workers in England: A case vignette study. Child & Family Social Work 29(2):327-338