Tiivistelmä

Johdanto: Huostaanoton perusteleminen

Suomessa lastensuojelua toteutetaan lastensuojelulain pohjalta, jossa huostaanotto määritellään viimesijaiseksi ratkaisuksi muihin lastensuojelun toimenpiteisiin nähden. Huostaanotto jaetaan lainsäädännössä kahteen perusteeseen ja kahteen edellytykseen.

Huostaanoton perusteet ovat:

1) puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä; tai

2) lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään

Kyseiset oikeuslauseet vaativat että, huostaanotolla täytyy olla jokin syy. Syyn lisäksi vaaditaan perustelemaan myös syy-yhteys. Toisin sanoen puutteiden huolenpidossa tai kasvuolosuhteissa tai lapsen oman käytöksen täytyy olla yhteydessä lapsen terveyden tai kehityksen vakavaan vaarantumiseen. Kolmanneksi oikeuslauseet puhuvat vakavan vaaran uhasta. Huostaanotto voidaan todennäköisyysarvioon perustuen tehdä ennen kuin lapsen terveyden tai kehityksen voidaan osoittaa käytännössä jo vakavasti vaarantuneen. (Räty 2023)

Perusteiden lisäksi huostaanotolle on kaksi edellytystä, joista tässä kirjoituksessa keskitytään jälkimmäiseen.

1) 7 luvussa tarkoitetut toimet eivät olisi lapsen edun mukaisen huolenpidon toteuttamiseksi sopivia tai mahdollisia taikka jos ne ovat osoittautuneet riittämättö­miksi; ja

2) sijaishuollon arvioidaan olevan 4 §:n mukaisesti lapsen edun mukaista.

Jälkimmäinen edellytys huostaanotolle on, että sen täytyy olla lapsen edun mukainen ratkaisu. Kyse on lapsen elämään vaikuttavien olosuhteiden arvioinnista ja niiden välisten syy- ja seuraus­suhteiden punninnasta. Toisin sanoen täytyy tehdä ennuste siitä, miten eri ratkaisuvaihtoehdot vaikuttavat lapsen edun toteutumiseen nyt ja tulevaisuudessa. Lapsen edun mukaisen punninnan täytyy osoittaa, että huostaanotto koituu lapselle paremmaksi ratkaisuksi kuin kotiin jääminen. (Räty 2023)

Kutsun tässä kirjoituksessa näiden arvioiden muodostamaa perusteluketjua yksinkertaistaen kausaaliperusteluksi. Huostaanottopäätöksen ytimessä on kolmiportainen kausaaliperusteluketju. Kausaalisuudessa on kysymys siitä, mikä asia aiheuttaa toisen ja siitä, että mitä tapahtuu kun jokin asia jätetään tekemättä (Toivonen 1999; Kaidesoja & Ylikoski 2018; Kuorikoski 2018). Samoin huostaanoton perustelemisessa on kyse siitä, mikä asia vaikuttaa mihinkin.

Lastensuojelun päätöksentekoon liittyvää kausaaliperustelua on kuvattu ohjelmallisella tasolla oikeuskirjallisuudessa monin eri ilmauksin (Vihervuori 2019; Taskinen 2010; Saastamoinen 2008; Mahkonen 2003; Mikkola & Helminen 1994; Virta 1993). Tarkemmin ottaen päätöksessä on osoitettava, 1) miten puutteet lapsen huolenpidossa, kasvuolosuhteissa tai omassa käyttäytymisessä aiheuttavat lapsen oireilua, 2) miksi ne vakavasti vaarantavat lapsen terveyttä tai kehitystä sekä 3) miksi huostaanotto ja sijaishuolto vastaavat lapsen nyky- ja tulevaisuustarpeeseen kotiin jäämistä paremmin. (Räty 2023; Araneva 2022; Aer 2012) Huostaanottopäätöksessä täytyy siis ilmetä kolmen erilaisen kausaaliperustelun ketju.

Huostaanottoon ryhtyminen ei siis ole yksi suoraviivainen johtopäätös, jossa esimerkiksi syystä, vaikutelmasta, tukitoimien toimimattomuudesta tai ammattilaisen neuvottomuuden tunteesta perustellaan huostaanoton tarve. Kokemukseni mukaan tätä asiaa eivät ammattilaiset, myöskään lastensuojelun ammattilaiset, läheskään aina vaikuta tietävän. Tästä syystä laitan tähän vielä suorat ja osittain limittäiset kuvakaappaukset, josta asian voi tarkistaa.

Syyn ja oireilun yhteys: Räty 1, Räty 2, Aer, Araneva

Syyn ja oireilun yhteys vakavaan vaaraan terveydelle tai kehitykselle: Räty Räty 2 Araneva Aer

Huostaanoton yhteys lapsen nykytilanteen kohentumiseen: Räty, Räty 2, Räty 3 Räty 4 Aer

Kausaaliperustelu huostaanottopäätöksessä

Oikeudellisesti pätevässä huostaanottopäätöksessä on siis oltava kausaaliperustelu, joka tarkoittaa syyseuraussuhteiden arvioimista ja ennusteiden tekemistä. Missä määrin tämä on mahdollista lastensuojelussa? Kausaliteetteja ei näe silmillä ja niiden löytäminen arkihavainnoilla on hankalaa (Nummenmaa 2021; Kuorikoski 2018) Kausaalisen selittämisen voi sanoa olevan ”näkyvien asioiden perustelemista näkymättömällä” (Nummenmaa 2021). Kysymys on siitä, että onko sosiaalityöntekijä ja hänen aistinsa ja päättelytaitonsa jonkinlainen arkihavainnoinnin yläpuolelle nouseva ”tutkimusväline” (vrt. Kiviniemi 2018), jolla erilaisia kausaalisuhteita voidaan arvioida. Kausaaliperustelu on haastavaa tutkijallekin, saatika sitten yksittäiselle virkahenkilölle.

Ihmiset tekevät kausaliteetteja koskevia päätelmiä arjessa jatkuvasti. Se nojaa taustateoriaan, joka koostuu ihmisen käyttäytymisestä tehdyistä havainnoista. Mikrotason kanssakäymisessä tämä taustateoria on niin automatisoitunut, ettei sitä edes mielletä teoriaksi. (Kuorikoski 2018) Lastensuojelussa ei ole kuitenkaan sellaista edes matalan abstraktiotason teoriaa, joka mallintaisi kausaaliperustelun tekemistä. Tämä antaa aiheen epäillä, että tiedostamaton ja implisiittinen kausaaliperustelu tapahtuu itse kunkin elämänkokemukseen nojaten.

Kausaaliperustelemisen taitoa lastensuojelussa on saattanut tukea sosiaalityön vaikuttavuustutkimus ja kriittinen realismi (esim. Pekkarinen & Tapola-Haapala 2009; Kivipelto & Kotiranta 2014; Aaltio & Kannasoja 2024; Aaltio & Isokuortti 2024). Ja ehkä kausaaliperustelun voi ajatella olevan yhteydessä arviointia ja päätöksentekoa (esim. Jaakola 2022; Kotisaari ym. 2025) ja koeasetelmia koskevaan keskusteluun (Aaltio & Isokuortti 2021; Aaltio & Kannasoja 2024). Samaten sosiaalityön etiikan muotoilut praktisesta syllogismista (Niemelä 2011) ja keskustelu näyttöön perustuvasta käytännöstä (Niemi & Niemi 2025) olettavat syiden ja seurausten analysoinnin taustalleen.

Kausaaliperustelemisen kehittelyä on saattanut toisaalta hidastaa toiset sosiaalityön tiedekulttuurin piirteet. Sosiaalityössä on ainakin aiemmin suosittu konstruktionismiin ja relativismiin taipuvaista tutkimusotetta, jonka pohjalta on hankalaa vetää teoreettisia johtopäätöksiä, yleistää, soveltaa tietoa ja opetella kausaalipäättelyä. (Töttö 2004; Mäntysaari 2006; Mäntysaari & Mäntysaari 2015; Aaltio & Isokuortti 2021; Kääriälä 2023) Sosiaalityössä on myös tehty vastakkainasettelua sen välillä, pohjautuuko toimintaan tieteelliseen ”sosiaaliseen diagnostiikkaan” vai etiikkaan (Niemi & Niemi 2025) taikka selittävään tai ymmärtävään tutkimusotteeseen (Urponen 2018). Lisäksi lastensuojelun arvioinnille on leimallista sosiaalisuus ja vuorovaikutuksellisuus (Lamponen 2022), jonkinasteinen teoriattomuus ja menetelmättömyys (Jaakola ym. 2024) sekä arviointikriteerien puutteellisuus (Jaakola & Pösö 2022). Lisäksi kausaaliperustelun joi ajatella liittyä vakuuttavimman ja totuudenmukaisimman argumentin laatimiseen, jolla muut argumentit sysätään syrjään. Tämä voi olla yhteistyöhön ja näkökantojen yhteensovittamiseen pyrkivälle sosiaalityölle vierasta (Sinko 2004).

Pätevän kausaaliperustelun tekemistä hankaloittaa myös se yleinen (ei vain sosiaalityöhön liittyvä) piirre, että syyseuraussuhteita koskevat perustelut voivat ilmiöiden välisten riippuvuussuhteiden sijaan perustuakin käsitteitä ja merkityksiä koskeviin päättelysuhteisiin ja ”jossitteluun”. Jälkimmäiset eivät kerro ilmiöiden välisistä todellisista muutoksista ja riippuvuussuhteista. (Kuorikoski 2018; Töttö 2004; Niiniluoto 1983) Riski näiden kahden sekoittamiselle lastensuojelussa lienee todellinen, sillä työ on isoilta osin sosiaalisten ja tulkinnanvaraisten faktojen parissa työskentelyä. Ei ole yhtään selvää, että miten omat henkilökohtaiset ajatusoliot erotetaan itse asiakas-casea koskevista sosiaalisista faktoista. Sosiaalityöntekijä saattaa lapsen suojelemisen sijaan suojella omaa henkilökohtaista käsitystään lapsuudesta (Pekkarinen 2010).

Huostaanoton perusteluita koskeva tutkimuskirjallisuus muodostaa myös kuvan huostaanoton kausaaliperustelun luonteen epäselvyydestä. Ei ole olemassa ohjeistusta siitä, että miten lapsen etua vaarantavia kehityksellisiä riskitekijöitä tai lapsen etua tukevia tukitoimia pitäisi seurata ja arvioida (Myllärniemi 2006). Huostaanottoa voidaan perustella toteavasti lapsen edun mukaisena ratkaisuna ilman, että päätöksestä ilmenee, miten johtopäätökseen on päädytty (Kotkavuori 2013). Hallinto-oikeus saattaa kirjata huostaanottoon johtaneet syyt epätarkasti, kopioida sosiaalityöntekijän tekemiä perusteluita tai asiakaskertomuksia omiksi perusteluikseen (Heinonen & Hiitola 2009) eikä todellisia syitä välttämättä kirjata lainkaan (Kuokka 2015; de Godzinsky 2014). Huostaanottoa perustelevien syiden sijaan saatetaan puhua eri tahojen eriasteisista ja epämääräisistä huolista lasta koskien (Toivonen 2017), keskittyä uhkakuvien dokumentointiin (Kalliomaa-Puha 2019) ja huostaanoton vaarantamisedellytykseen (Toivonen 2017) ilman, että niitä on arvioitu suhteessa lapseen ja hänen tilanteeseensa ja perusteltu, miten lapsen etua parhaiten toteuttavaan johtopäätökseen on päädytty (Heinonen & Hiitola 2009; de Godzinsky 2012; Toivonen 2017). Lapsen etua saatetaan perustella kaavamaisesti ja johtopäätöksien perustelut jäädä suppeiksi ja mekaanisesti todetuiksi (Toivonen 2017). Tosiasioiden näyttämättä jättäminen ei myöskään välttämättä vaikuta ratkaisuun samalla tavoin kuin lapsen kasvuolosuhteiden ja muun tilanteen sekä lapsen edun kokonaisvaltainen arviointi (Laadukas päätös hallintoprosessissa 2024).

Syyseuraussuhteita koskeva kausaaliperustelu on lapsen edun mukaisen huostaanottopäätöksen ytimessä, mutta puuttuu kausaaliperustelua koskeva teoria/malli, joka kertoo millä tarkkuudella ja kriteereillä niin merkittävä päätös kuin huostaanotto täytyy perustella. Päätös huostaanotosta tehdään, vaikka keskellä oleva teoreettinen silta normien ja empirian välillä puuttuu.

Tämän luvun huomioita ei tule sekoittaa huostaanoton syihin. Huostaanoton syistä on laajasti keskustelua, mutta ei niinkään tavoista perustella syistä koituvia seurauksia. Tämän katsauksen perusteella syntyy myös näkemys, että huostaanoton perusteiksi ajatellaan riittävän ensisijaisesti syyt ja niitä koskeva näyttö sekä käytettyjen avohuollon tukitoimien kuvaaminen.

Yhteenveto: Huostaanottoalttiutta lisäävä tietoteoreettinen mekanismi

Huostaanoton kausaaliperusteluja koskevien kriteerien puuttuminen muodostaa yhden teoreettisen mekanismin huostaanottopäätöksille, joissa huostaanoton tarve ei määräydy yksinomaan lapsen ja perheen tilanteesta, vaan myös lastensuojelun omista tietoteoreettisista lähtökohdista. Päätöksentekoa koskeva tietoteoria on itsenäinen päätöksiin vaikuttava tekijä. Jaan mekanismin kolmeen osaan.

Ensimmäinen koskee niitä tilanteita, kun huostaanotto perustellaan syillä, mutta ei syyseuraussuhteilla tai huostaanoton arvioidulla vaikutuksella. Päätöksissä perustellaan sitä, miksi lapsi on vaarassa, mutta ei sitä, millä mekanismilla huostaanotto itsessään johtaa parempaan lopputulokseen.

Toinen koskee huostaanoton syyseuraussuhteiden perustelemista käsitteillä, merkityksillä ja jossittelulla, eikä empirialla ja riippuvuussuhteilla. Koska kausaaliperustelua varten ei ole olemassa selkeää kriteeristöä, ilmiöitä koskevien empiiristen riippuvuussuhteiden osoittaminen voidaan korvata käsitteisiin, normeihin, merkityksiin ja tulkintoihin nojaavalla päättelyllä. Tätä menettelytapaa saattaa suojella se, että lastensuojelun tehtävä Suomessa on laaja ja avoin. Monesta asiasta saadaan huolestuttava ja huostaanoton valmistelu rakentuu osittain avoimien ja tulkinnallisten käsitteiden varaan. Tämä voi olla otollista maaperää esimerkiksi jossittelulle.

Kolmas koskee sitä, että ei ole juurikaan olemassa huostaanoton tarpeellisuutta tai ei-tarpeellisuutta koskevaa teoreettista keskustelua eikä koulutusta. Sosiaalityöntekijän oletetaan olevan huostaanoton arviota koskevien taitojensa suhteen jo ”perillä” – häntä täytyy vain kouluttaa sen oikeudellisesti pätevään suorittamiseen.

Tietoteoreettinen puute ei suoraan aiheuta huostaanottoja, vaan se synnyttää kolme mekanismia, jotka yhdessä ja erikseen lisäävät huostaanottoalttiutta. Perimmäisenä ongelmana on mielestä kausaaliperustelun pätevyyttä kyseenalaistavan koetinkiven puuttuminen. Henkilökohtaisesti itselleni nykytilanteesta syntyy värikkäästi sanoen vaikutelma, että ”anything goes”, kunhan syyt ja tukitoimien käyttö on osoitettu. Tämä ei kuitenkaan ole oikeuskirjallisuuden osoittama tapa perustella huostaanottoa lapsen edun mukaisena ratkaisuna.

Lopuksi: Syyt ja seuraukset lastensuojelussa

Kausaaliperustelu on tieteen ja teorian maailmasta kotoisin oleva menettely, joka oikeuskirjallisuuden välityksellä vaaditaan tehtäväksi lastensuojelussa. Riippuu käsiteltävästä asiasta, millä tarkkuudella kausaaliperustelu voidaan tehdä. Lastensuojelun maailma on tältä osin haastava. Täysin eksaktia ja suljettua kausaaliperustelua ei ole mahdollista eikä tarpeellistakaan tehdä. Kausaaliperustelun ei tarvitse olla ns. biljardipallokausaliteettia kuvaava tai jonkinlainen peittävä ja ennalta selittävä laki. Abstraktiotason lienee oltava lastensuojelussa matala.

Kausaaliperustelun tekemisen hankaluus ei voi kuitenkaan olla syynä sille, ettei kausaaliperustelua koskevaa hahmotuskehikkoa ole nyt lainkaan. Työn vaativuus ja perusteluiden hankaluus on päinvastoin osoitus, että sille on enemmän tarvetta. Huostaanottojen käyttöalan ja tarpeellisuuden näkökulmasta tarvitaan koetinkivi sille, että minkälainen kausaaliperustelu on pätevää tai epäpätevää.

Pätevä ja epäpätevä perustelu voi olla helpompaa erottaa syiden osalta, koska kyse on puhtaammin havaintoihin liittyvistä väitteistä. Osa huostaanottotapauksista on niin selviä, että ”tosiasiat puhuvat puolestaan”. Asia muuttuu vaikeammaksi muunlaisissa tapauksissa, joissa havaintojen pohjalta täytyy tehdä johtopäätös ja perustella seuraava toimenpide.

Lastensuojelussa on merkkejä siitä, että työn teoreettiset perusteet samaistetaan lainsäädännön hallitsemisen kanssa (Jaakola ym. 2024). Tässä ajattelutavassa on monia ongelmia, joista yksi ongelma voisi olla kausaaliperustelun mallin katsominen lakikirjasta. Pätevän kausaaliperustelun kriteerit riippuvat tieteenalasta. Oikeuskirjallisuus sääntelee kausaaliperustelun oikeudellisia ehtoja ja sielläkin lähinnä ohjelmallisesti, mutta se ei kuvaa sen toteuttamistapaa (poikkeuksena kuitenkin esim. Toivonen 2017). Ei ole kohtuullista, realistista saatika kenties järkevääkään odottaa, että oikeustieteilijät tai juristit määrittelisivät lastensuojelun menetelmän tältä osin. Lisäksi muiden ammattialojen (myös oikeustieteellisen alan) ihmiset yleensä odottavat lastensuojelun omaa kontribuutiota lapsen tilanteen arvioimiseen ja edistämiseen. Lastensuojelun panos ei voi olla yksistään oikeudellisen ajattelun hallitseminen, joka sekin jää väistämättä pinnalliseksi ja sirpaleiseksi, koska kyseessä ei ole oma tieteenala. Lastensuojelulla pitäisi olla tilaa kehitellä oma kausaaliperusteluita koskeva teoria.

Kirjallisuus

Aaltio, Elina & Isokuortti, Nanne 2021: Lastensuojelun tutkimusperustan vahvistamisen haasteita ja mahdollisuuksia. Kasvun tuki aikakauslehti 2/2021. 21–29.

Aaltio, Elina & Isokuortti, Nanne 2024: Uusien interventioiden tutkimusperustainen kehittäminen ja arviointi lapsiperheiden lastensuojelun sosiaalityössä. Teoksessa Kiili, Johanna & Jaakola, Anne-Mari & Anis, Merja & Lamponen, Tuuli & Stenvall, Elina (toim.) Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö. Helsinki: Gaudeamus, 245–259.

Aaltio, Elina & Kannasoja, Sirpa 2024: Katsaus lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityön vaikuttavuustutkimukseen Suomessa. Teoksessa Kiili, Johanna & Jaakola, Anne-Mari & Anis, Merja & Lamponen, Tuuli & Stenvall, Elina (toim.) Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö. Helsinki: Gaudeamus, 229–244.

Aer, Janne 2012: Lastensuojeluoikeus. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Araneva, Mirjam 2022: Lapsen suojelu. Toteuttaminen ja päätöksenteko. Helsinki: Alma Talent.

de Godzinsky, Virve-Maria 2014: Lapsen etu ja osallisuus hallinto-oikeuksien päätöksissä. https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/d753b0cc-a151-4020-a434-309be6a3bb28/content. Luettu 23.1.2026.

de Godzinsky, Virve-Maria 2012: Huostaanottoasiat hallinto-oikeuksissa. Tutkimus tahdonvastaisten huostaanottojen päätöksentekomenettelystä. https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/221ab231-00c3-4d2c-ac0a-033f718f4941/content. Luettu 28.12.2025

Fabritius, Saija 2021: Palvelutarpeen arvioinnin kehittäminen systeemisesti ja moniammatillisesti. https://www.sosnet.fi/loader.aspx?id=26ffdb34-4220-4db0-ab57-076407b9e5d8. Luettu 29.12.2025.

Hallinto-oikeuksien valtakunnallinen laatuhanke 2024: Laadukas päätös hallintoprosessissa: Johdatus hallintotuomioistuimen päätöksen kirjoittamiseen. Tuomioistuinvirasto. https://www.tuomioistuimet.fi/app/uploads/sites/12/2024/11/Laatukasikirja_HAO_saavutettava.pdf

Heinonen, Hanna & Hiitola, Johanna 2009: Huostaanotto ja oikeudellinen päätöksenteko. Hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/79959/f84ee235-d74a-4898-af24-deb260f3a806.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 29.12.2025.

Hiilamo, Heikki & Kangas, Olli 2010: Liiallista huolta vai todellista hätää? Kodin ulkopuolelle sijoittamisen kuntatason taustatekijät suomalaisissa kunnissa 1998–2008. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101677/hiilamo.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 29.12.2025.

Hintikka, Jaakko 2007: Syyttä suotta. Teoksessa Gylling, Heta & Niiniluoto, Ilkka & Vilkko, Risto (toim.) Syy. Helsinki: Helsinki University Press, 215–220.

Huhtanen, Raija 2025: Lapsen huostaanottoa ja kiireellistä sijoitusta koskeva päätöksenteko- ja muutoksenhakujärjestelmä. Oikeudellinen arviointi. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/7ed3cbb3-a28f-437a-ae06-44e79b859e7e/content. Luettu 28.12.2025.

Jaakola, Anne-Mari 2022: Lapsen tilanteen arvioinnin tekemisen tavat lastensuojelussa. Janus 30 (1), 87–91. https://doi.org/10.30668/janus.109519

Jaakola, Anne-Mari; Lamponen, Tuuli & Aaltio, Elina & Aarnio, Noora & Haapala, Maija & Heino, Eveliina &Tarja & Repo, Jenni & Veistilä, Minna 2024: Lapsen tilanteen arviointi lastensuojelussa ja lapsiperhesosiaalityössä: Aikalaiskuvausta. Teoksessa Johanna Kiili, Anne-Mari Jaakola, Merja Anis, Tuuli Lamponen & Elina Stenvall (toim.) Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö. Helsinki: Gaudeamus, 93–106.

Kaidesoja, Tuukka & Ylikoski, Petri 2018: Johdanto. Teoksessa Tuukka Kaidesoja &Tuukka Kankainen & Petri Ylikoski (toim.) Syistä selityksiin. Kausaalisuus ja selittäminen yhteiskuntatieteissä. Tallina: Gaudeamus.

Kalliomaa-Puha, Laura & Pösö, Tarja & Toivonen, Virve 2019: ”Haluaa kotiin äidin luo” – Erimielisyydet ja lapsen etu huostaanoton jatkamista koskevissa valituksissa ja hallinto-oikeuden ratkaisuissa. Oikeus 48 (3), 226–243.

Kiviniemi, Kari 2018: Laadullinen tutkimus prosessina. Teoksessa Raine Valli (toim.) Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. 5., uudistettu painos. Keuruu: PS-Kustannus, 73–87.

Kivipelto, Minna & Kotiranta, Tuija 2014: Sosiaalityön vaikuttavuuden arvioinnin kriittinen eetos saatava takaisin. Janus 22 (2), 172–182.

Kotisaari, Tuuli & Hietamäki, Johanna & Vornanen, Riitta & Toikko, Timo 2025: Mikä ohjaa päätöksentekoa? Sosiaalityöntekijöiden näkemykset lastensuojelun avohuollon tukitoimien valinnasta. Janus 33 (2), 191–207.

Kotkavuori, Aapo 2013: Mitä on lapsen etu?: Sisällönanalyysi Helsingin hallinto-oikeuden tahdonvastaisista huostaanottopäätöksistä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta.

Kuokka, Pauliina 2015: Lastensuojelun asiantuntijuus hallinto-oikeuksien päätöksenteossa. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/98262/GRADU1449843867.pdf?sequence=1. Luettu 29.12.2025.

Kuorikoski, Jaakko 2018: Kausaalisen järkeilyn perusteet. Teoksessa Tuukka Kaidesoja &Tuukka Kankainen & Petri Ylikoski (toim.) Syistä selityksiin. Kausaalisuus ja selittäminen yhteiskuntatieteissä. Tallina: Gaudeamus, 55–83.

Kääriälä, Antti 2021: Huono tiede tappaa! https://twitter-thread.com/t/1433846878416818184. Luettu 19.12.2025.

Kääriälä, Antti 2023: Lastensuojelun epäonnistumisista, hatkailusta, huonosta tietopohjasta, palveluiden kehittämisestä ja muustakin. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/antti-kaariala/lastensuojelun-epaonnistumisista-hatkailusta-huonosta-tietopohjasta-palveluiden-kehittamisesta-ja-muustakin/. Luettu 23.12.2025.

Lamponen, Tuuli 2022: Kiireellisen sijoituksen päätöksenteko lastensuojelun sosiaalityöntekijän työnä. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/141402/978-952-03-2509-1.pdf?sequence=2. Luettu 18.12.2025.

Mahkonen, Sami 2003: Lastensuojeluilmoitus. Jyväskylä: Edita Publishing Oy.

Mikkola, Matti 2004: Lastensuojelulain tausta. Teoksessa Anne Hujala & Annamaija Puonti & Tuula Saarnio (toim.) Lastensuojelu tänään. Helsinki: Tammi.

Myllärniemi, Annina 2006: Huostaanottojen kriteerit pääkaupunkiseudulla. SOCCAn
ja Heikki Waris -instituutin julkaisusarja 7/2006.

Mäntysaari, Mikko 2006: Kasautuva tieto sosiaalityössä. https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_48701. Luettu 23.12.2025

Mäntysaari, Mikko 2015: Tutkimusperustaisuus sosiaalityössä. Tutkimusperustaisuus, vaikuttavuus, näytön asteet. https://www.jyvaskyla.fi/sites/default/files/atoms/files/sote2020_kehittaminen_7_mantysaari.pdf. Luettu 23.12.2025.

Niemelä Pauli 2011: Sosiaalityö hyvinvointietiikan toteuttajana. Teoksessa Aini Pehkonen & Marja Väänänen-Fomin (toim.) Sosiaalityön arvot ja etiikka. Juva: PS-Kustannus.

Niemi, Petteri & Niemi, Riikka 2025: Sosiaalihuollon priorisoinnin mallit ja etiikka. Tampere: Vastapaino.

Nieminen, Liisa 2020: Kuka saa tutkia lastensuojelua? Lakimies 118 (5), 769–773.

Nuotio, Kimmo 2007: Syy ja syyksilukeminen – kausaalisuudesta oikeustieteessä. Teoksessa Heta Gylling & Ilkka Niiniluoto & Risto Vilkko (toim.) Syy. Helsinki: Helsinki University Press, 113–130.

Pekkarinen, Elina & Tapola-Haapala, Maria 2009: Kriittinen realismi sosiaalityössä – tiedontuotannosta emansipaatioon. Teoksessa Mikko Mäntysaari & Anneli Pohjola & Tarja Pösö (toim.) Sosiaalityö ja teoria. Juva: PS-kustannus, 183–208.

Pekkarinen, Elina 2010: Kun lapsi haastaa lastensuojelun kohteen – lasten rikokset ja yhteisöjen reaktiot. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti 18(2), 178–183.

Pösö, Tarja 2016: Mistä puhutaan, kun puhutaan huostaanotosta? Teoksessa Rosi Enroos & Tarja Heino & Tarja Pösö (toim.) Huostaanotto. Lastensuojelun vaativin tehtävä. Tampere: Vastapaino, 7–32.

Räty, Tapio 2002: Lapsen huostaanotto. Perusteet ja oikeusvaikutukset. https://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/huostaanottokirja.html. Luettu 16.1.2026.

Räty, Tapio 2015: Lastensuojelulaki – Käytäntö ja soveltaminen. 4. painos. Helsinki: Edita.

Saastamoinen, Kati 2008: Lapsen asema sijaishuollossa – Käsikirja arjen toimintaan. Helsinki: Edita.

Saastamoinen, Kati 2020: Lapsi sijaishuollossa. Yhteydenpidon rajoittaminen ja rajoitustoimenpiteet. Keuruu: Edita.

Sinko, Päivi 2004: Laki ja lastensuojelu. https://helda.helsinki.fi/items/e6eb0b33-e4bf-4535-b144-5650cc0a4fcd. Luettu 28.12.2025

Toivonen, Timo 1999: Empiirinen sosiaalitutkimus, filosofia ja metodologia. Porvoo: WSOY.

Toivonen, Virve 2023: Lapsen itsemäärääminen ja osallisuus sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2023:19. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165046/STM_2023_19._J.pdf. Luettu 29.12.2025.

Toivonen, Virve-Maria 2017: Lapsen oikeudet ja oikeusturva. Lastensuojeluasiat hallintotuomioistuimissa. Helsinki: Alma Talent.

Töttö, Pertti 2004: Syvällistä ja pinnallista: teoria, empiria ja kausaalisuus sosiaalitutkimuksessa. Tampere: Vastapaino.

Urponen, Kyösti 2018: The Social Work Profession based on recognized Social Work Science. https://kra.lv/wp-content/uploads/2018/11/ZR5-2018-09_Urponen_68-75.pdf. Luettu 6.1.2026.

Vihervuori, Pekka 2019: Totuudesta hallintolainkäytössä. https://www.lakimiesyhdistys.fi/wp-content/uploads/2019/01/C35Vihervuori.pdf. Luettu 23.12.2025.

Virta, Kari 1993: Oikeudellinen näkökulma lapsen edun määrittelyyn. Teoksessa Synnöve Karvinen (toim.) Sosiaalityön eettiset jännitteet. Helsinki: Painatuskeskus Oy, 121–132.